Jos oikeudenmukaisuus on sinulle kallis, älä äänestä

Onko kukaan teistä koskaan ajtellut, miten muutos, oli se sitten asiaa kuin asiaa koskeva suuntaan tai toiseen, saadaan aikaan?

Isänmaassamme, kuten kaikkialla muuallakin läntisessä maailmassa, näytellään poliittista teatteria. Demokratia sinne ja tänne on aivan yleinen vaatimus kansakunnissamme, jonka varjolla aloitetaan sotiakin, jos muuta naamiota niiden todellisille syille ei jakseta keksiä.Ottakaamme huomioon fakta, että käsityksiä, jopa yleisiä sellaisia, on aivan yhtä monta kuin käsittäjääkin. Muinaisessa Kreikassa esimerkiksi demokratia, kansanvalta, tarkoitti, että vapaat miehet saivat äänestää, eivät suinkaan kaikki mahdolliset hiipparit, kuten nykyisissä länsimaissa. En ole tutkinut historiaa tarpeeksi tietääkseni millainen oli todellisuudessa naisten asema tai edes lieneekö kukaan sitä oikeasti tutkinut. Indoeurooppalaisissa kielissä on vain yleistä, että maskuliini sisältää myös feminiinin, joka taas sulkee maskuliinin ulkopuolelleen joten mies tarkoittaa myös ihmistä. Näin on myös kreikan kielessä ”anthropos”= mies, ihminen. Siksipä antropologian nimi ei voi olla gynekologia, sillä se viittaisi ainoastaan naisiin. Urologiaa ei myöskään voi antropologiaksi kutsua, sillä se sisältäisi myös naiset.

No, offtopic sikseen. Palataanpa alun poliittiseen teatteriin. Varsinkin Suomen monipuoluejärjestelmässä, kuten myös JewSA:n kaksipuoluejärjestelmässä jossain määrin, on rakenteellisia vikoja. Mietitäänpä milloin viimeksi olisi eduskunta saanut aikaan merkittävän muutoksen. Eikö tule mitään mieleen? Ei mikään ihme, sillä niitä ei yksinkertaisesti ole. Kaikki puolueet ajavat nimittäin samoja asioita, riippumatta siitä, kuinka työväen- tai porvaripuolueiksi ne profiloituvat. Tietysti meille on jo koulussa opetettu, että äänestäminen ja yhteiskuntaan vaikuttaminen (miten se parlamentarismin avulla tapahtuisikaan?), ovat tärkeitä asioita, sillä keskusta haluaa maanviljelijät valtaan, vasemmistoliitto työläiset ja kokoomus yrittäjät. Jotta illusio toimivasta demokratiasta olisi täydellinen, täytyy olla myös muutamia protestipuolueita, kuten persut, vihreät tai jokin kommunistien ihmeellinen liitto. Nämä menevät eduskuntaan, jonne ainakin muutamia heistä pääsee, sillä onhan ääni ”vapaa”, hymistelemään ja laukomaan näennäisen kriittisiä kommentteja pääpuolueiden agendaa mahdollisesti jopa tahtomattaan ajaessaan ja tukiessaan. Itseasiassa he seisovat siis muutoksen esteenä.

Koko järjestelmä on suurella vaivalla rakennettu, ettei minkäänlaista muutosta vain pääsisi valtaa pitävien harmiksi milloinkaan syntymään ja tavallinen kansa taas uskoisi sen olevan mahdollista. Muutoksia toki sionistien miehittämän hallinnonkin toimesta tapahtuu, kuten taannoinen liittyminen EU:hun osaksi suurempaa kansainvälistä hallitusta, mutta tämäkin oli valmiiksi käsikirjoitettu heti Kekkoslovakian päättymisen jälkeen. Muutokset tapahtuvat vain siis valtaa pitävien toivomaan suuntaan. Jos joku toivoo jonkin kansallistamista, on hän automaattisesti juntti patriootti, joka ei vain tajua mistään mitään, vaikka asia olisi juuri päinvastoin. Kaikki tämä vain vahvistaa yleistä mielikuvaa toimivasta demokratiasta, joka todellisuudessa on oligarkiaa eli harvainvaltaa.

Kaikki tämä saataisiin näennäisesti korjattua perustuslain muutoksella, jonka mukaan vain yksi kausi eduskunnassa olisi sallittu. Näin ei tarvitsisi katsella televisiosta tai lehtien sivuilta Mauri Pekkarisen iänikuisesti omahyväistä tai Elisabet Rehnin itseriittoisen tärkeää naamaa. Tämä kuitenkin loisi ennen pitkää, ellei heti alusta, vain uuden puoluejärjestelmän, jota johdettaisiin valtaa pitävien toiveiden mukaisesti erilailla kuin nykyistä vastaavaa. Todellisen muutoksen mahdollisuus olisi jälleen neutraloitu ja järjestelmän konservatiivisuus muutamilla liberaaleilla kasvoilla varmistettu.

Ainoa mahdollisuus todelliseen muutokseen on täydellinen vallankumous. Valitettavasti verettömiä vallankumouksia ei ole olemassakaan, mutta veri vaatii mahdollisuutta vuotaa, ei sitä muuten olisi olemassakaan. Meille on tietysti opetettu sodan ja kaikenlaisen väkivallan olevan väärin tilanteesta riippumatta ja näin itsekin jollain tavalla uskon, mutta valitettavasti elämme todellisuudessa, jossa väkivallan tarve aika ajoin nousee esiin. Olisiko meillä niin sanotusti itsenäistä ja länsimaalaista Suomeakaan ilman suurta sankaria Eugen Schaumannia ja Bobrikovin surmaa?

Väkivalta ei kuitenkaan ole vielä tämän ajan ratkaisu, vaan ensin on ihmisiä herätettävä todellisuuteen ja nykyistä suoraan sanoen rikollista järjestelmää horjutettava. Miten jokainen voi toimia hyvän asian puolesta, on olla äänestämättä missään vaaleissa, vaikka se tärkeältä tuntuisikin. Tämä ”tärkeys” on nimittäin vain osa järjestelmää ja opetettua, ei synnynnäistä kenellekään. Jos haluat oikeasti vaikuttaa, on parempi heikentää systeemiä ja jättää kokonaan äänestämättä, oli asia sitten mikä tahansa. Protestiäänen (Aku Ankka) jättäminen on toiseksi paras vaihtoehto, mutta on aina parempi muille ihmisille, jos heitä ei harhauteta uskomaan demokratian toimintaan edes niillä. Onhan niitä vaihtoehtoja tietysti, mutta oikeasti, väliäkö sillä, kun kaikkien perimmäinen sisältö on aivan sama.

Kauheaa tekstiä, moni varmasti ajattelee ja jättää oikeudenmukaisuuden sikseen. Tiedän kyllä, että tekstini on nykyiselle hallinnolle vaarallista ja siten myös ”rikollista”, voihan se pahimmassa tapauksessa aiheuttaa muutoksen. Tämä onkin ensimmäinen askel tuodessani tärkeää asiaa tuttavapiirini ulkopuolelle, mutta onpahan edes se nyt otettu. Itse aion mennä asiani kanssa loppuun asti. Miksi aloittaakaan matkaa, ellei tarkoitus ole päästä perille? Tämä ”rikollinen” teksti varmaan herättää nykyhallinnon väkivaltayksikön, sikojen eli poliisin, kiinnostuksen ja minut asetetaan syytteeseen jonkin tekaistun lain ja rikosnimikkeen perusteella tai sitten nykyhallinto luottaa luomansa kulttuurin ja koulujensa vahvuuteen, eivätkä usko esittämäni vaihtoehdon leviämiseen tarpeeksi laajalle ja käyttävät minua esimerkkinä demokratian toimivuudesta ja äänestämisen tärkeydestä. Que sera sera, tapahtui mitä tapahtuu, pointtini on todistettu.

Vangitun mielipiteen ”vapaus” nyky-yhteiskunnassa

Nyt tulemme aiheseen, joka on ehkä suurinkin syy tämän blogin perustamiseen. Ihmisellä on, ja kaikkien mielestä tuleekin olla, oikeus mielipiteisiinsä ja niiden vapaaseen ilmaisuun. Tämä kuitenkin on nykyään pelkkä korulause, sillä jos satut olemaan eri mieltä valtaapitävien kanssa, sinut joko vaietaan kuoliaaksi tai tuomitaan mielipiteidesi tähden jossain tämän tai, ah niin juutalaisen, maailmanvaltakunnan epäoikeusasteessa.

Yhteenkään julkaistuun lehteen, siis joko printtimuotoiseen tai digitaaliseen, ei suostuta edes mielipidepalstalle ottamaan yhtään antisemitististä kirjoitusta. Ne vain jostain syystä jäävät julkaisematta. Arvatenkin oikeana syynä tähän voidaan pitää sionistien miehittämän hallituksemme säätämää näennäisesti viatonta lakia, joka määrää jokaiselle julkaisulle vastaavan päätoimittajan, joka siis voidaan tarpeen tullen tuomita kommentin sisällöstä, vaikkei hänellä olisi sen kanssa yhtään mitään tekemistä. Huomaa myös sana tarpeen tullen, sillä kun ei ole mitään tekemistä oikeudenmukaisuuden kanssa, tarve kun juutalaisvaikutteiselle hallinnolle voi tulla monestakin syystä, jopa syistä joita me eurooppalaiset ihmiset emme voisi millään hyväksyä. Mielestäni ketään ei tulisi tuomita toisen tekemästä rikoksesta, tässä tapauksessa ei edes ”rikoksesta, johon YK:n ihmisoikeusjulistus antaa jokaiselle oikeuden. Mitä? Suomiko rikkoo YK:n ihmisoikeusjulistusta? Kyllä, ainakin tämän rikollisen lain myötä, jonka ovat säätäneet teidän äänestämänne kansanedustajat. Tuliko syyllinen olo? Ainakin pitäisi tulla.

Valtionjohto ei toki ole ainoa syy mielipiteenvapauden täydelliseen menetykseen nyky-yhteiskunnassa, vaikka toisenkin syyn alkuunpanijana sitä helpostikin voidaan pitää. Toinen syy nimittäin on nykyinen kulttuuri ja etenkin kasvatus ja koulutus. Meille kaikille on ainakin peruskoulusta lähtien opetettu, että tietyt mielipiteet ovat vain osoitus ihmisen lapsellisuudesta ja ajatuskyvyttömyydestä, eikä suurin osa kansasta suostu edes toisenlaisen mahdollisuuden olemassaoloa ajattelemaan, vaikka tällaisen mielipiteen esittäjä perustelisi asiansa ainakin oikein järkeenkäyvästi, ellei jopa älykkäästi. Tällaisen mielipiteen ymmärtäminen vaatiikin suurta älykkyyttä ja älykkyystesteissä menestymättömien luoman kateellisen sosiaalinen älykkyys -käsitteen hylkäämistä tai ainakin kyseisen ominaisuuden suurta puutetta ymmärtäjässä itsessään. Juutalaisia, neekereitä, naisia tai mitään vähemmistöryhmää ei saa arvostella millään tavalla, ellei valtionjohto jostain syystä päätä toisin, tai on hylkiö ja idiootti koko yhteiskunnan silmissä. Tämä on sinänsä täysin ymmärrettävää. Onhan jokaisesta koulutettu kunnon goy, eikä tavalliselta kansalta voi vaatia ihan omaa järjenkäyttöä. Mikäli omaa järkeä sattuu hitunenkin olemaan, tapahtuu tähän asiaan herääminen omia aikojaan ennemmin tai myöhemmin.

Nykyinen sanan- tai mielipiteenvapaus on siis vain totuuden piilottelua ja asioiden kaunistelemista. Heti, jos satut olemaan eri mieltä valtion- tai ylikansallisen johdon kanssa jostain todella tärkeästä asiasta, katoaa kyseinen vapaus aivan kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Johtava luokka ei toki ole tyhmä vihollinen, vaan järjestää näytöksiä niin sanotusta vapaudesta, kun se antaa joidenkin olla eri mieltä jossain vähemmän tärkeässä asiassa tai miksei jopa todella tärkeässä, jos se vain sattuu olemaan vähemmän todella tärkeä tai ei uhkaa maailman johdon todellisia tavoitteita. Tällä luodaan illusio, että sana ja mielipide ovat kuin ovatkin vapaita. On tärkeää saada tätä arkaluonteista tietoa edes jostain, että saa edes mahdollisuuden murtautua tästä illusiosta huomattavasti rumemman todellisuuden puolelle. Elämä olisi minun tapauksessani toki paljon helpompaa, mikäli en tätä murtoa olisi aikoinani tehnyt, mutta toisaalta on myös tärkeää elää oikeassa todellisuudessa, vaikka se epämiellyttävä sattuisikin olemaan. Ainakin minulla on mahdollisuus pyrkiä muuttamaan todellisuutta oikeudenmukaisempaan suuntaan. Totuus on terävä kaksiteräinen miekka. Sillä voi helposti vahingoittaa vastustajaa, mutta helposti myös viiltää itseään – ja sehän vasta kipeää käykin.

Antisemitisti esittäytyy

Tervehdys lukijoilleni! Olen Juha Keskitalo, 29-vuotias suomalainen antisemitisti. Perustin tämän blogin, koska mielestäni on tärkeää tuoda esille myös antisemitistisiä näkökantoja nykyajan täysin juutalaistuneessa ilmapiirissä, johon siis myös media kuuluu.

Mitä antisemitismi sitten on? Luultavasti törmäät sanaaan ”juutalaisviha” etsiessäsi sanaa mistä tahansa sanakirjasta. Itse kutsuisin antisemitismiä ennemminkin juutalaisvastaisuudeksi, koska mistään varsinaisesta vihasta ei ole kyse, vaan lähemminkin oman rotumme puolustamiselta vahingollisia juutalaisia ideologioita vastaan. Itse tietyssä mielessä vihaan juutalaisia, mutta en silti ole tunkemassa eläviä juutalaisvauvoja uuniin, kuten kansallissosialistien tärkein tehtävä tuntuu olevan, tai valmistamassa juutalaisennahkasohvia. Nämä käsityksethän ovat peräisin juutalaisten omasta propagandasta toisen maailmansodan jälkeen, jolloin maailman voimallinen juutalaistaminen alkoi väärän puolen voitettua sodan. Antisemitismissä ei ole mitään pahaa ja Prntti Linkolan ajatuksella ns. ”natsismista” leikitelläkseni kysyisinkin, oliko siinä muutakin pahaa, kuin, että se hävisi toisen maailmansodan.

Ajatelkaahan asiaa ihan oikeasti, eikä nykyisen juutalaisen ilmapiirin mukaan, että oli, koska se vastustaa tai jopa vihaa sorretuja raukkoja, juutalaista kansaa, jolle toki on annettava kaikki mahdollinen apu ja oikeus toimia, miten sitä kulloinkin huvittaa. Oma-aloitteinen ajattelu, varsinkin yhteiskuntakriittinen on tärkeää. Muistakaa se, vaikka tässä tapauksessa aloite olisikin mahdollisesti tullut minulta, vaikka en toki pidäkään teitä juutalaismedian tapaan aivottomana massana.

Eurooppalaisen rodun ajattelu ja syvimmät tunteet ovat aina olleet juutalaisvastaisia. Esimerkiksi sukupuolten tasa-arvo on aina ollut eurooppalaisille tärkeää, ottakaamme esimerkeiksi vaikkapa Suomen ja Iso-Britannian alueilla vallinneet matriarkaaliset yhteiskunnat, ja naisen alistaminen ala-arvoisempaan asemaan saikin alkunsa vasta juutalaisuuden ensimmäisen kerran vallattua Eurooppaa kristinuskon saapumisen myötä. Muutkaan juutalaiset tavat ja ideat, kuten koronkiskominen, eivät tunnu eurooppalaisesta mitenkään oikeudenmukaisilta. Juutalaiset ovat siis ihan itse ansainneet vastustuksensa. Mielestäni pitäisi myös olla selvää, että mikäli juutalaisen propagandan julistama ”juutalaisia on aina syrjitty läpi historian” pitää paikkansa, täytyy syy tähän syrjintään löytyä juutalaisista itsestään. Ei kukaan syyttä ole aina syrjitty, vaikka esimerkiksi koulukiusaustapauksissa syy ei useimmiten löydykään uhreista itsestään, mutta jos tällainen kiusaaminen toistuu vuosien ajan ja joka mahdollisessa paikassa, on vain todennäköistä, että uhri itse tällaisen jotenkin aiheuttaa.

Muista vahingollisista juutalaisista ideologioista nostaisin esiin feminismin, joka ei todellakaan aja sukupuolten tasa-arvia, kuten väitetty, vaan miesten täydellistä alistamista. Kyseessä on juutalainen ”hajoita ja hallitse” -opin soveltaminen käytäntöön. Muistettakoon, että Euroopassa ei alunperinkään olisi ollut tarvetta tällaiselle ideologialle, vaan kaikenlainen sukupuolinen tasa-arvo kyllä käy eurooppalaiseen psyykeeseen. Juutalaiset eivät ehkä haluakaan alistaa naista sinänsä, vaan aiheuttaa hajaannusta vihollistensa (eurooppalaisten) leiriin. Tämän ideologian mukaanhan naisen ei ole tarkoitus ollakaan nainen luonnollisesti, vaan muuttua mieheksi samalla alkuperäiset miehet syrjäyttäen.

Miksi sitten uskallan kirjoittaa omalla nimelläni, vaikka on hyvin tiedossa monienkin totuutta julistaneiden kauhea kohtalo? Esim. http://www.patriootti.com/artikkeli/kuolivatko_he_aatteidensa_tahden . Mielestäni rehellisyys on tärkeää ja pelon ilmapiirissä eläminen väärin, sillä tällaista uhkaa emme ole millään muotoa ansainneet. Kaikki kuolevat aikanaan, eikä minulle ole henkilökohtaisesti väliä onko minun aikani pitkä vai lyhyt. Vaikutusvaltaisia vihollisia tulen toki kirjoituksillani saamaan. On vain vakuuttavampaa ja osoitus siitä, etten leiki, kun seison sanojeni takana, kuten jokaisen tulisi pystyä tekemään.